Bamberg Ukko Metsässä olisi hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka parhaiten osaavat.

Karu vanhuus

Suomi on kylmä maa omille kansalaisille. Vanhuksille. Tämä on kylmä maa avuntarpeelle, johon ei sisälly romantiikkaa ja eksotiikkaa. Vanhuus voi olla katkera ja karu.

Mummot ja vaarit ovat pörssissä siksi, että heillä tienataan. Se onnistuu niin, että otetaan maksimi määrä asiakkaita, joita hoitaa minimi henkilökunta. Henkilökunta on hoivayritysten suurin kuluerä, siksi haamuhoitaja on halvin ja tuottavin hoitaja. Sitten monikansalliset pörssiyhtiöt siirtelevät varoja tililtä toiselle niin kauan, että voitot muuttuvat tappioiksi, eikä veroja tarvitse maksaa. Ainakaan Suomeen.

Bisnes on bisnes, voimatta olla muutakaan. Se on huono isäntä, mutta hyvä renki. Miksi edes odotamme siltä muuta? Pörssiyrityksille ei riitä, että ne tulevat toimeen. Paikalliselle hoivayrittäjälle se voi riittää. Kansainvälisten yritysten pitää kasvaa ja kahmia kuin bronttosaurus. Niille ei riitä mikään. Tavoitteena on kunnassa määräävä asema eli isännänpaikka, jotta ne voisivat sanella hinnat. Valtausvaiheessa hinnat poljetaan ja paikalliset yritykset tapetaan tai ostetaan. Sitten hinnat nostetaan. Ja kunnat itkevät ja ihmettelevät.

Suurten hoitoyhtiöiden ongelma on se, että ne eivät ole osa yhteisöä. Ne eivät ole Kuusaalta tai Inksasta tai Mylsältä. Niillä ei ole sosiaalista omaatuntoa eikä kasvoja. Niin kuin paikallisella yrittäjällä on. Paikallinen yrittäjä tekee liiketoimintaa persoonalla, maineella ja laadulla.

Senhän piti mennä niin, että yksityiset yritykset kirittävät kunnallista palvelua. Tosin kävi. Kävi päinvastoin. Vanhustenhoitoa ei voida jättää yksinomaan pörssiyhtiöiden hoidettavaksi. Onko edes oikein, että osakesalkussa on vanhuksia. Me emme vanhene osakekurssien mukaan.

Palvelun ehdot, valvonta ja sanktioiden on oltava selkeät. Palautetta on saatava palvelun tilaajalta, asiakkaalta, omaisilta ja henkilökunnalta. Pelkäämättä. Vajaa miehitys, huono hoito ja kohtelu eivät voi olla liikesalaisuuksia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit ()

Samuli Karjalainen

Ainahan se on sitä ollut. Oliko mielestäsi huutolaisuus tai vanhusten survominen vaivaistaloihin ja kunnalliskoteihin mielisairaiden seurauksi inhimillistä.

Toimituksen poiminnat